Kahden hengen keskustelu, jossa katse osui aina ohi

Anna ja kaksi vierekkäistä leikkausta

Anna otti meihin yhteyttä syksyn alussa. Hän oli kuvannut pienen yrityksensä esittelyvideota varten keskustelun kahden työtoverin välillä, ja leikkausvaiheessa huomasi jotain outoa: kun katsoja siirtyi toisesta puhujasta toiseen, molemmat katsoivat kuvassa samaan suuntaan. Vaikutelma oli, että he puhuivat eri huoneissa tai eivät lainkaan toisilleen.

Annalla oli hyvä kamera, kaksi jalustaa ja siisti tila. Tekniikassa ei ollut vikaa. Ongelma oli siinä, että kumpikin kuvakulma oli suunniteltu erikseen, ilman ajatusta siitä, mihin kohtaan kuvaa toisen ihmisen pitäisi sijoittua. Tämä on yleinen alkuvaihe, jonka monet kuvaajat käyvät läpi ennen kuin katselusuunnat tulevat tutuiksi.

Sovimme, että käymme tapauksen läpi yhdessä ohjauksessa ja rakennamme asetelman uudelleen paperilla ennen kuin Anna kuvaa mitään uutta.

Mitä kuvasta oikeastaan näkyi

Pyysin Annaa piirtämään huoneen ylhäältä päin: pöytä, kaksi tuolia ja molemmat kamerat. Piirroksesta selvisi heti, missä vika oli. Kamerat oli sijoitettu pöydän vastakkaisille puolille, kumpikin suoraan oman puhujansa eteen. Näin kumpikin henkilö katsoi kuvassa hieman vasemmalle, koska toinen istui aina kameran vastakkaisella puolella.

Kun kamerat ovat vastakkain, ne ylittävät kuvitteellisen linjan, joka kulkee kahden henkilön välillä. Leikkauksessa katsoja kokee, että henkilöt kääntyvät samaan suuntaan. Viiva ei näy kuvassa, mutta katsojan silmä lukee sen heti.

Annan oli helppo nähdä tämä omasta piirroksestaan. Hän sanoi, ettei ollut koskaan ajatellut huonetta ylhäältä katsottuna, vaan oli vain asettanut kamerat sinne, mistä kuva näytti hyvältä.

• Kamerat olivat pöydän vastakkaisilla puolilla
• Molemmat puhujat katsoivat kuvassa samaan suuntaan
• Linjan ylitys oli syy, ei kalusto

Linja vedetään ennen kuin kamera nostetaan jalustalle

Korjaus alkoi yksinkertaisesti: veimme kuvitteellisen linjan puhujien välille ja päätimme, että molemmat kamerat pysyvät samalla puolella linjaa. Anna siirsi toisen kameransa samalle puolelle pöytää kuin ensimmäisen, hieman eri kulmaan ja eri etäisyydelle.

Tämän jälkeen kumpikin henkilö katsoi kuvassa kohti toista: ensimmäinen hieman oikealle, toinen hieman vasemmalle. Kun kuvat leikattiin peräkkäin, katsoja ymmärsi heti, että kaksi ihmistä istuu vastakkain ja puhuu keskenään. Mitään uutta laitetta ei tarvittu, vain kameran paikka vaihtui.

Kävimme läpi myös sen, miksi sama linja kannattaa pitää koko kuvauksen ajan. Jos Anna vaihtaa puolta kesken keskustelun, katsoja menettää suunnan tajun. Linja on sopimus katsojan kanssa, ja sopimus kestää vain, jos sitä noudatetaan alusta loppuun.

Katse kameran ohi, ei kameraan

Toinen asia, johon kiinnitimme huomiota, oli puhujien katseen suunta. Annan työtoverit vilkuilivat välillä suoraan kameraan, mikä rikkoi keskustelun tunnelman. Haastattelussa tai keskustelussa katseen kuuluu kulkea toista puhujaa kohti, hieman kameran sivuun.

Ratkaisimme tämän helposti: Anna asetti kameran niin, että se oli lähellä toisen puhujan silmälinjaa mutta ei suoraan hänen edessään. Näin henkilö katsoo aidosti keskustelukumppaniinsa, ja kamera näkee kasvot hieman viistosti. Tulos on luontevampi kuin suora, tuijottava kuva.

Mikään tästä ei vaadi erityistä taitoa. Se vaatii vain, että asetelma mietitään paperilla ennen kuvauspäivää ja että molemmille puhujille kerrotaan, minne katsoa. Annan työtoverit sanoivat jälkikäteen, että keskustelu tuntui helpommalta, kun he tiesivät, mihin katseensa suuntaavat.

• Katse toiseen puhujaan, ei kameraan
• Kamera hieman silmälinjan sivussa
• Puhujille kerrotaan ohje ennen kuvausta

Kuvakoot ja leikkauksen rytmi

Kun suunnat olivat kunnossa, Anna kysyi, miten kuvakokoja kannattaisi vaihdella. Ehdotin pohjaksi yksinkertaista rakennetta: yleiskuva kahdesta henkilöstä keskustelun alussa, sitten puolikuvat vuorotellen kummastakin puhujasta ja lähikuva vain silloin, kun sanottavalla on erityistä painoa.

Anna kokeili tätä pienessä pätkässä. Hän huomasi, että yleiskuva auttaa katsojaa ymmärtämään, missä ihmiset istuvat toisiinsa nähden, ja että puolikuvat pitävät keskustelun etenemässä. Lähikuvaa hän käytti vain kerran, kun toinen työtoveri kertoi omasta kokemuksestaan, ja juuri siksi se toimi.

Rytmi ei ollut hänelle aluksi itsestään selvä, mutta kuvalistan avulla se tuli helpommaksi. Kun jokainen kuva oli kirjattu etukäteen kuvakoon, suunnan ja tarkoituksen kanssa, leikkausvaiheessa ei tarvinnut arvailla, mitä materiaalia oli käytettävissä.

Uusi kuvauskerta ja se, mitä Anna otti mukaansa

Parin viikon kuluttua Anna kuvasi keskustelun uudelleen samalla kalustolla. Tällä kertaa hän oli piirtänyt huoneen, vetänyt linjan ja täyttänyt kuvalistan etukäteen. Kuvaus kesti lyhyemmän aikaa kuin ensimmäisellä kerralla, koska hän tiesi, mihin kamerat kuuluvat.

Leikkauksessa katsoja seurasi keskustelua ilman, että suunnat häiritsivät. Anna kertoi, että vaikein osa oli ollut ymmärtää linjan ajatus, ja kun se oli kerran selvä, loput seurasi luontevasti. Hän aikoo käyttää samaa pohjaa seuraavissa videoissaan.

Tämä tapaus muistuttaa meitä siitä, että hyvä kuva ei vaadi kalliimpaa kalustoa vaan etukäteen mietittyä asetelmaa. Katselusuunnat, katseen kohde ja kuvakoot ovat asioita, jotka voi suunnitella kynällä ja paperilla.

• Piirrä huone ylhäältä ennen kuvausta
• Vedä linja puhujien välille
• Täytä kuvalista ennen kameran pystytystä